27.08.2020

Viidennen PUBG-kauden sarjajaot

Kuva tulossa

Kauden alkuun on enää viisi yötä ja vihdoinkin sarjajaot saadaan julkiseksi! Myöhäisten ilmoittautuneiden iso määrä teki sarjajaosta vaikeaa ja pitkään palloteltiinkin sarjojen määrän ja jakojen kanssa. Tuleville kausille toivotaan joukkueiden ilmoittautuvan ajoissa, jotta järjestäjien ei tarvitsisi tehdä sarjajakoja useaan kertaan uusiksi.

Viidennellä kaudella tullaan pelaamaan kolmessa sarjassa. Neljänneltä kaudelta kokeiltua 14 joukkueen sarjoja ei lähdetty tällä kertaa tekemään mahdollisten joukkueiden poisjääntien takia, sillä pahimmillaan Masters-tasolla pelattiin menneellä kaudella kymmenen joukkueen pelejä. Joukkueita siirreltiin sarjatasojen välillä yli viime kauden sarjasijoitusten, jotta pyritään takaamaan kaikille mahdollisimman hyvä pelikokemus. Muutamia riskitekijöitä on kuitenkin tunnistettu ja Jury seuraa näiden joukkueiden menestystä erityisen tarkasti kahden ensimmäisen pelipäivän aikana, jolloin joukkueiden suorituksiin perustuvia sarjasiirtoja voidaan vielä tehdä.

Masters

 

Masters-sarjassa pelaa tulevalla kaudella:

  • 3D Talo
  • Abloy #2
  • Cargotec
  • Eficode
  • Elisa
  • Etteplan MORE
  • Granlund Esports
  • HT Laser Oy
  • Isoweli Oy #1
  • MH-Betoni Oy
  • Pelaajatcom Squad
  • Procemex Oy #1
  • Rakennus Takomo Oy
  • Rannikkolaivasto
  • SAS Institute Oy
  • Sandvik
  • Securitas SQUAD #1
  • Tampereen NMKY

Masters-sarjasta on taas kerran odotettavissa tiukka taistelu voitosta. Sarjaan siirrettiin muutama joukkue vanhasta Challengersista ja lisäksi uutena joukkueena Kanaliigaan tulee Rakennus Takomo Oy. Masters-sarjassa tulevalla kaudella pelataan karttoina Erangel ja Miramar.

Tarkempi kausiennakko julkaistaan lähempänä kauden alkua. Sarjan pelipäivät ovat 7.9., 15.9., 24.9., 5.10., 13.10., 22.10., 2.11. ja 10.11.

Challengers

 

Challengers-sarjassa pelaa tulevalla kaudella:

  • AreSports
  • Aspocomp
  • Bitfactor eSports
  • CGI Punakone
  • Codemate
  • Finnair
  • Innofactor
  • Isoweli Oy #2
  • Jimms PC Store
  • OP Squad
  • OpenText
  • Suomen Levyprofiili
  • Team YEET Fortum
  • Telia
  • Telia Kouvola
  • Telia Tampere
  • Valtori
  • Viria
  • Zoner

Challengers-sarja koki isoimpia muutoksia. Sarjaan yhdistettiin viime kauden Challengersin häntäpää sekä 2nd Divisionin yläpää. Lisäksi sarjaan tuli kasapäin uusia joukkueita. Challengers-sarjassa pelataan karttoina Erangel, Miramar, Sanhok ja Vikendi.

Tarkempi kausiennakko julkaistaan lähempänä kauden alkua. Sarjan pelipäivät ovat 3.9., 14.9., 22.9., 1.10., 12.10., 20.10., 29.10. ja 9.11.

2nd Division

 

2nd Division-sarjassa pelaa tulevalla kaudella:

  • Abloy Oy
  • Aplicom
  • atFlow Oy
  • BearIT
  • Centria
  • Integrata
  • Lounea
  • Nethit
  • OptoFidelity
  • Procemex Oy #2
  • Quru Åbo
  • Ramirent
  • Securitas #2
  • Solenovo Oy
  • SuomiCom
  • TNNet Oy Squad
  • Trenox Oy
  • Vincit
  • Viria #2

2nd Division muistuttaa eniten vanhaa 3rd Divisionia. Sarjaan saatiin jo vanhojen konkareiden lisäksi muutamia uusia joukkueita, joista valtaosa pelaa 3-man -tiimeinä. 2nd Division-sarjassa pelataan karttoina Erangel, Miramar, Sanhok ja Vikendi.

Tarkempi kausiennakko julkaistaan lähempänä kauden alkua. Sarjan pelipäivät ovat 1.9., 10.9., 21.9., 29.9., 8.10., 19.10., 27.10. ja 5.11.

Avainsanat

Kuvat

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK