21.06.2021

Visidon Kanaliigan CS:GO- pääyhteistyökumppaniksi

Kuva tulossa

Oululainen kuvan- ja videonparannusteknologioiden kehittämiseen erikoistunut Visidon Oy on ensi kaudella Kanaliigan CS:GO-pääyhteistyökumppani. Yrityksen oma liigajoukkue on osallistunut turnauksiin viimeisen kauden ajan ja viime syyskaudella pääsi mukaan oman divarinsa finaaliin. Yrityksessä on vahva urheilukulttuuri, sillä ”kynäri”-joukkueen lisäksi yrityksen henkilöstö pelaa yhdessä muun muassa jääkiekkoa.

”Meillä on ollut joukkue parina kautena Kanaliigassa pelaamassa CS:ää, ja se on saanut koko tiimin innokkaasti seuraamaan streameja ja kommentoimaan suorituksia. On ollut mahtava huomata, kuinka sopivasti harrastuksellinen, mutta silti kilpailullinen pelitoiminta on vaikuttanut positiivisella tavalla työyhteisöön ja nostanut tiimihenkeä. E-urheilu on vahvasti yhteisöllistä ja tiimityöskentely korostuu kaikessa tekemisessä. Nämä ovat meille tärkeitä seikkoja ja haluammekin olla mukana tukemassa Kanaliiga”, toteaa Visidonin toimitusjohtaja Markus Turtinen.

Visidonin markkinointipäällikkö Jenna Enbuska näkee yhteistyössä Kanaliigan kanssa luontevan jatkon yrityksen panostuksille urheilun tukemiseen.

”E-urheilun tukeminen sopii hyvin brändillemme, sillä näemme sen yhtenä tämän hetken kuumimmista urheilutrendeistä maailmalla, ja Suomessakin se on jo suosituin urheilulaji nuorten miesten keskuudessa. Olemme mukana myös mm. Kärppien liigajoukkueen kumppanina, joten Kanaliiga-yhteistyö täydentää panostuksiamme urheiluun ja tuo siihen uuden, virtuaalisen, aspektin.”

"Hienoa saada Visidon meidän CS sarjan pääyhteistyökumppaniksi. Pystymme tämän yhteistyön avulla entisestään parantamaan pelaajakokemusta meidän CS sarjoissa ja myös rakentamaan hienon finaalitapahtuman Joulukuussa 2021. Tervetuloa mukaan ja hyvää pelionnea tulevalle kaudelle", toivottaa Kanaliigan toinen perustajajäsen Erkki Mikkola

Visidon Oy on vuonna 2006 Oulussa perustettu ohjelmistoalan yritys, joka on erikoistunut tekoälypohjaisten kuvan- ja videonkäsittelyteknologioiden kehittämiseen. Visidonin ohjelmistotuotteita käytetään mm. automaattiseen kuvan laadun parantamiseen, laskennalliseen kuvantamiseen ja kasvojen tunnistamiseen. Yritys on yksi kannattavimmista yrityksistä Suomessa (*Kauppalehden menestyjät) ja tällä hetkellä siellä työskentelee n. 40 henkilöä ohjelmoinnin parissa.

Yhtenä mobiilitoimialan pääteknologiatoimittajana Visidonin algoritmit on optimoitu toiminaan ympäristöissä, jossa matala virran- ja muistinkulutus ovat kriittisiä. Algoritmit ovat päivittäin käytössä jo yli 1,3 miljardissa matkapuhelimessa ympäri maailmaa ja niitä hyödynnetään lisäksi myös muissa sulautetuissa järjestelmissä, joissa optimointi on tärkeää, kuten auto-, drone- ja action-kameroissa.

Lue lisää: www.visidon.fi

Yhteydenottopyynnöt:

Visidon Oy
Jenna Enbuska
Head of Marketing
+ 358 45 6305 986

jenna.enbuska@visidon.fi

Kuvat

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK