19.04.2023

Esittelyssä Polar Squad, Kanaliigan CS:GO-sponsori

Kuva tulossa

DevOps-konsulttifirma Polar Squadille CS:GO on osa arkea siinä määrin, että päätös sponsoroida Kanaliigan CS:GO-pelejä on ollut luonteva. Polar Squad pelaa yhdeksättä kauttaan Kanaliigassa, ja kaikkinensa miltei puolet firmasta seuraa matseja ja CS:GO-uutisia.

Polar Squadin CS:GO-joukkueen kapteenin Mikko ‘meppi’ Piuholan mukaan pelaaminen on ollut aina osa yhteistä tekemistä, ja CS:GO on ollut siinä keskiössä: “Meillä on muutamia todella innostuneita puuhaihmisiä, jotka ovat rakentaneet tästä meille mahtavan yhteistekemisen. Jengissä on tänä vuonna 9 ihmistä, ja toiminta on näkyvillä esim. firman Slackissa, viikkopalavereissa ja pikkujouluissa asti.”

CS:GO:n ympärillä tapahtuu viikottain – tiimiläiset pelaavat ja harjoittelevat yhdessä useana päivänä viikossa, minkä lisäksi matsit tarjoavat jännitystä. “Matseissa on kova tunnelma, sillä e-sports-skenessä pitkään mukana ollut Janne “Veli-V” Väisänen striimaa useat matsit. Hän on armoitettu selostaja ja selostuskopissa pitkään näkynyt lyhythihainen ananaspikkutakki on instituutio”, meppi muotoilee.

Myös live-tapahtumia järjestetään – tänä vuonna järjestetään kolmannet LANit, jossa myös CS:GO-tiimiin kuulumattomat pääsevät kokeilemaan pelaamista sekä pelaamaan muita pelejä: “Lanit toimivat mukavana yhdistävänä tapahtumana, jossa pelaamisen pariin pääsevät muutkin kuin jengin jäsenet. Samalla tapahtuma on aina ollut hauska afterwork-tilaisuus, jossa osa porukasta on tapaamassa duunikavereita, kuuntelemassa Jannen paikalta tekemää striimaussuoritusta mertarantamaisine selostuksineen sekä fiilistelemässä hyvää tunnelmaa”, toteaa meppi.

Etenkin korona-aikana CS:GO on tuonut ihmisille tavan viettää aikaa yhdessä, kun firman muut aktiviteetit – futis, fatbiking, alamäkipyöräily, kiipeily ym. – ovat olleet tauolla. “Aina ei ehdi viettää niin paljon aikaa yhdessä kuin haluaisi, ja siihen CS:GO on mainio tuki. Tässä oppii tuntemaan duunikavereita: pelit vedetään hyvällä huumorilla ja asianmukaisella kuittailulla pelisuorituksista. Ennen kuin huomaakaan, tietää yllättävän paljon toisen ajattelutavasta”, meppi kertoo.

CS:GO-pelaamisen tavoitteellisuus on korkealla: “Joka vuosi me lähdetään voittamaan. Kauden edetessä pelissä alkaa olla aina enemmän panosta ja koko porukka syttyy tsemppaamaan. Käytämme myös jonkin verran aikaa esimerkiksi vastustajien scouttaamiseen, mikä tuo pelaamiseen uutta ulottuvuutta”, kertoo meppi.

Pelaaminen ei rajoitu Polar Squadilla CS:GO-tekemiseen – myös muita esports-tiimejä ollaan muodostamassa, ja porukkaan haetaan jatkuvasti osaavia DevOps-taitoisia pelikavereita.

Kuvat

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK