09.05.2025

Hallitseva CS-mestari Valtori ojentaa kruunun eteenpäin

Valtorin back to back mestaruushaaveet murenivat viime metreillä
Kuva tulossa

Valtori voitti CS2 Season 2 mestaruuden joulukuussa 2024

Valtori vei syksyn 2024 CS-kauden mestaruuden joulukuussa 2024 Arkaden LAN-finaalissa. Dramaattisesti ensimmäisessä kartassa kääntynyt tahti siivitti lopulta Valtorin 2-0 voittoon vastassa olleesta, silloin hallitsevasta mestarista Digia Vengersistä. 

CS2 Season 3 Enabled by Supermetrics päättyi lopulta Valtorin kannalta kirpeimmällä mahdollisella tavalla. Pudotus lower bracketiin iski heti playoffien alkuvaiheessa ja lopulta pitkän voittoputken päätteeksi tappio tuli ALM Partners Defaultille lower bracketin viimeisessä ottelussa, josta voittaja eteni LAN-finaaliin. 

“Kauden aikana aikatauluhaasteet viimeistä ottelua myöten vaikuttivat eniten tekemiseen. Lähes joka ottelussa jouduttiin peluuttamaan vaihtopelaajaa, kun alkuperäisestä joukkueesta joku oli estynyt pääsemään paikalle. Sen myötä myös playoffit alkoivat karummin, mitä haluttiin. Saatiin kuitenkin pudotettua kovimmat huutelijat lower bracketista kesälomille, joten vaikkei finaalipaikka auennutkaan, päästiin edes läksyttämään muita joukkueita.” - Jori “Jori” Taivalantti

Viime syksyn CS2 Season 2 meni Valtorilla erinomaisen hyvin. Playoffit pelattiin suoraan upper bracketin kautta läpi ja finaalissa ei dramaattisen alun jälkeen ollut hetkenkään epäilystä siitä, etteikö Valtori olisi tullut joulukuiseen Arkade Bariin voittamaan. Mestaruuden myötä myös "apina" tippui niskasta ja pelaamisen tuli sitä kaivattua rentoutta, Jori täsmentää. Samalla saatiin hiljennettyä epäilijät ja kylvetettyä pokaalia myös Valtorin toimistolla joukkueen pitkän Kanaliigauran kunniaksi.

Suunnitelmat ensi kaudelle on vielä auki, mutta Valtorin tavoitteena on osallistua kaudelle. Ehkä aikatauluhaasteet selätetään joukkueen pelaajien suhteen ja neljännellä kaudella palataan finaaleihin? Se jääköön ensi kaudella todistettavaksi.

Kanaliiga CS2 Season 3 Enabled by Supermetrics LAN-finaali 17.5. Cave Entertainmentin juhlatilassa Espoossa. Lue finaalista lisää täältä!

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK